Lehdistötiedote

Julkaisuvapaa
21.6.2010 09:00

Suomalaiset katsovat entistä enemmän televisiota – erityisesti nuorten katselu lisääntynyt

Suomalaiset, varsinkin nuoret, ovat kevään aikana katsoneet ahkerasti televisiota.  Lisääntyvästä tarjonnasta huolimatta kotimaiset toimijat keräävät yhä eniten katsojia. YLEn, MTV Median ja Nelonen Median yhteinen katseluosuus on yli 90 prosenttia. Urheiluohjelmat kuuluvat kestosuosikkeihin.

Suomalaiset katselivat tammi–toukokuussa 2010 televisiota päivittäin keskimäärin 3 tuntia 15 minuuttia. Tämä on 3 % enemmän kuin vastaavana ajankohtana vuonna 2009. Katselu lisääntyi lähes kaikissa ikäluokissa, mutta erityisesti 15–24-vuotiaissa, jotka viihtyivät television ääressä 1,5 tuntia viikossa kauemmin kuin vuoden 2009 vertailujaksolla. Erityisesti TV 2 olympialähetyksillään ja The Voice / TV Viisi keräsivät lisää katseluminuutteja nuorten keskuudessa.

Kuluvan vuoden ensimmäisten viiden kuukauden aikana katsotuimmat kanavat olivat MTV3 22,5 prosentin osuudella ja YLE TV1 21,9 prosentin osuudella. Seuraavaksi katsotuin kanava oli YLE TV2 20,5 prosentin osuudella. Viime joulukuussa aloittaneen SuomiTV:n osuus katselusta oli tammi–toukokuussa 0,6 prosenttia. Yhtiötasolla YLE on edelleen selvästi katsotuin 46,5 prosentin osuudellaan. MTV Median katseluosuus oli 30,2 prosenttia ja Nelonen Median 14,5 prosenttia.

Ajassa siirretyn katselun osuus kokonaiskatselusta on edelleen noin viisi prosenttia. Talouksissa, joissa on tallentava digisovitin, ajassa siirretyn katselun osuus kokonaiskatselusta on 12 prosenttia. Valtaosa katselusta tapahtuu siis edelleen reaaliajassa.

Vuoden 2010 kevään katsotuin ohjelma oli mäkihypyn maailmancup-lähetys 6.1. Bischofshofenista. Sen keskikatsojamäärä oli 1 445 000. Yli miljoonan yleisöihin ylsivät myös muun muassa Miss Suomi 2010 -lähetys, jonka keskikatsojamäärä oli 1 117 000, Euroviisujen 2010 Suomen finaali, jonka keskikatsojamäärä oli 1 004 000, sekä lukuisat jääkiekon MM-kisalähetykset ja Vancouverin olympiakisalähetykset.

Naisten katsotuin ohjelma oli Miss Suomi -lähetys. Missikisat keräsivät 28 prosenttia Suomen naisista television ääreen. Miesten katsotuin ohjelma oli mäkihypyn maailmancup Bischofshofenista, joka sai 34 prosenttia Suomen miehistä avaamaan television.

Televisio tavoittaa päivittäin yli 3,6 miljoonaa suomalaista.

Liite: tarkemmat tutkimustulokset (PDF-muodossa)

Lisätietoja:

Finnpanel Oy
Anna-Lena Lamberg
020 7515 409

Finnpanel Oy
Lena Sandell
020 7515 402