Press Release

For Release at
30 Nov 2017 2:45 PM

Televisiota katsellaan yhä useammilla laitteilla – kaupallinen katselu on kasvussa

Kaupallisen television katselu kasvaa

Tammi–lokakuussa televisiota katseltiin* kaikkiaan 2 tuntia 46 min päivässä (kaikki 4 vuotta täyttäneet). Verrattuna viime vuoden vastaavan jakson katseluun katseluaika laski 4 minuuttia päivässä.

Kotimaisen kaupallisen television katseluaika on kasvanut koko väestössä (kaikki 4 vuotta täyttäneet) tammi–lokakuussa verrattuna viime vuoden vastaavaan jaksoon. Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan kaupallisia TV-kanavia katsellaan nyt 1 tunti 26 min päivässä. Kasvua viime vuoteen verrattuna on tullut 2 minuuttia päivässä. Erityisesti 4–9-vuotiaat lapset ja 25–44-vuotiaat naiset ovat lisänneet kaupallisten kanavien tv-sisältöjen katselua. Lapset katselevat kaupallisia kanavia noin puoli tuntia (31 minuuttia) ja naiset noin puolitoista tuntia päivässä (1 tunti 31 minuuttia).

Lisätietoja TV-ohjelmien ja kanavien katselusta löytyy Finnpanelin verkkosivuilta osoitteesta:
https://www.finnpanel.fi/tulokset/tv_reportlist.php

 

Älylaitteiden kirjo kasvaa

TV-vastaanottimella on suomalaisten olohuoneissa oma vakiintunut paikkansa. Finnpanelin TV-taloudet Suomessa -tutkimuksen** mukaan 96 %:ssa talouksista on TV-vastaanotin. Kotitalouksissa on keskimäärin 1,7 televisiota.

Älytelevisiot jatkavat yleistymistään, ja neljännes talouksista on myös kytkenyt älytelevisionsa internetiin. Tämä mahdollistaa erilaisten verkon lisäpalveluiden, kuten netti-TV:n, käytön tutun TV-ruudun kautta.

Tietokoneita on 84 %:ssa, älypuhelimia 79 %:ssa ja tabletteja 51 %:ssa talouksista. 19 % koko väestöstä (9 vuotta täyttäneet) katselee*** viikoittain TV-sisältöjä tietokoneen, tabletin tai älypuhelimen kautta. 9–24-vuotiaista vastaava luku on jo 65 %.

 

 

 

Lisätietoja antavat:

Finnpanel Oy, Anna-Leena Lamberg, puh. 020 751 5409
Finnpanel Oy, Petra Koivunoksa, puh. 020 751 5405


*TV-mittaritutkimus toteutetaan henkilötason paneelitutkimuksena manner-suomalaisissa kotitalouksissa. n=2 300. Kaupallisella televisiolla tarkoitetaan tässä Suomessa mainosaikaa myyviä kanavia.

**TV-taloudet Suomessa -tutkimus on taloustason tutkimus, ja perustuu elo-syyskuussa 2017 tehtyyn kirjekyselyyn VRK-otannalla. Tutkimuksen virhemarginaali on ±1,8 %-yksikköä ja n=3 041.

***Tutkimuksen tulokset perustuvat henkilötason kyselytutkimukseen ajanjaksolla 28.9.–1.11.2017. Kyselyyn vastasi 1 875 yli 9-vuotiasta.