Lehdistötiedote

Julkaisuvapaa
7.2.2018 06:00

Radiota kuuntelee aamuisin yli 2,5 miljoonaa suomalaista

Suomalaisten audion kulutus monipuolistuu vuosi vuodelta – erityisesti nuorissa ikäryhmissä. Radio oli edelleen suosituin audiolähde ikäryhmästä riippumatta. Suomessa on tarjolla yli 100 FM-radiota, joista viidennes valtakunnallisia ja loput paikallisia. Monet kaupalliset kanavat ovat profiloituneet joko naisten tai miesten kanaviksi. 

Päivittäin radiota kuunneltiin viime vuonna keskimäärin 3 tuntia (2 h 56 min). 

Radiota kuunteli viikoittain 93 prosenttia ja päivittäin 74 prosenttia suomalaisista. Radion ääressä oli arkisin yli 3 miljoonaa kuuntelijaa klo 7.30–16.30 välisenä aikana. Radion kuunnelluin hetki oli arkiaamuisin klo 8, jolloin radio tavoitti keskimäärin 1,3 miljoonaa kuulijaa. Aamuisin klo 6.00–10.00 välisenä aikana radiota kuunteli yli 2,5 miljoonaa suomalaista.

Radion lisäksi kuunneltiin musiikkipalveluita sekä äänitteitä. Alle 25-vuotiaiden kuuntelusta noin kolmannes (31 %) oli Spotify-kuuntelua. Radiopalveluista suosituin oli Yle Areena, joka tavoitti viikoittain 450 000 kuuntelijaa.

Alle 45-vuotiaat kuuntelivat radiota eniten autossa (36 %) ja yli 45-vuotiaat puolestaan kotona (63 %). 

Kuunnelluin radiokanava oli edelleen Yle Radio Suomi, joka sai 32 prosenttia kaikesta radionkuuntelusta. Toiseksi kuunnelluin oli Radio Nova ja kolmantena oli Yle Radio 1. Radion kuuntelu jakaantui puoliksi Yleisradion ja kaupallisten kanavien kesken.

Tietyt kaupalliset radiokanavat profiloituivat selkeästi sukupuolen mukaan. Radio Aalto, Kiss ja Loop olivat tutkimuksen mukaan kuuntelijaprofiililtaan enemmän naisten kanavia, kun taas Radio Rock, Radio City ja Bassoradio profiloituvat enemmän miehille. 

Radiovastaanotin oli edelleen suosituin tapa kuunnella radiosisältöjä kaikissa ikäryhmissä. Alle 45-vuotiaiden keskuudessa seuraavaksi suosituin audiolähde oli matkapuhelin, jota käytti tutkimusviikon aikana sisältöjen kuunteluun 30 prosenttia tutkimukseen osallistuneista.  

Tulokset perustuvat Finnpanelin tekemään Kansalliseen Radiotutkimukseen, jossa tutkittiin päiväkirjamenetelmällä vuoden 2017 aikana yhteensä 21 000 suomalaisen radionkuuntelua. 

Radiovuoden tulokset löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta
https://www.finnpanel.fi/tulokset/tiedotteet.php

Liikkuvan audion aikakausi 

Radiolla menee lukujen valossa vahvasti kaikissa ikäryhmissä. RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller uskoo, että radion kuuntelu on tulevaisuudessa vain yksi osa yhä kasvavaa audion kokonaiskuuntelua, kun puheohjauksella surffataan on demand- ja podcast-sisältöjen sekä livelähetysten välillä.

– Vuosi 2017 oli audion vuosi. Kaupallinen radio teki viime vuonna kaikkien aikojen mainosmyyntiennätyksen, iloitsee Möller.

Ylen radiopäällikön Marja Keskitalon mukaan audiosisältöjä kulutetaan entistä enemmän digitaalisten alustojen ja mobiililaitteiden kautta. Viime vuonna varsinkin mobiilikuuntelu kasvoi selkeästi. Radio kulkee siten entistä enemmän kuuntelijan taskussa.

– Ilahduttavaa on myös se, että mobiilikuuntelun kasvun myötä audion kulutus kasvaa kaksinumeroisin luvuin. Uudistimme 2017 Yle Areenan audiotarjonnan ja se näkyy käytön merkittävänä kasvuna, Keskitalo summaa. 

Lisätietoja: 
Lena Brun, toimitusjohtaja, Finnpanel, puh.020 751 5402
Marja Keskitalo, radiopäällikkö, YLE, puh. 040 559 7116
Riina Aho, tutkimus- ja kehityspäällikkö, RadioMedia, puh. 0400 621 134

Finnpanel Oy on Kantar TNS Gallup Oy:n ja A.C. Nielsenin Finland Oy:n puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat mm. Yleisradio Oy, MTV Oy, Nelonen Media, RadioMedia sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL ry. www.finnpanel.fi