Pressmeddelande

Fritt för publicering
20.1.2022 09:00

Urheilu ja viihde keräävät parhaimmillaan yli miljoona katsojaa – tv-sisältöjen parissa vietetään yli 3,5 tuntia päivässä

Televisiovuoden katseluhuiput saavutettiin jälleen odotetusti urheilun arvokisojen, kuten jääkiekon MM-kisojen ja jalkapallon EM-kisojen, sekä itsenäisyyspäivän aikana. Myös viihdeohjelmat keräsivät miljoonayleisön tv:n ääreen. 

Finnpanelin TV-mittaritutkimuksen mukaan suomalaiset katsoivat kotimaisten tv-toimijoiden kanavia viime vuonna 2 tuntia 43 minuuttia vuorokaudessa. Kaiken kaikkiaan tv:n ja suoratoistopalvelujen parissa vietettiin aikaa reilut 3,5 tuntia vuorokaudessa. Television parissa vietetty aika on viimeisen viiden vuoden aikana lisääntynyt 10 prosentilla.

Vuoden 2021 ylivoimaisesti katsotuin ohjelma oli 6. kesäkuuta jääkiekon MM-loppuottelu Suomi–Kanada, jota katsoi keskimäärin 2 278 000 katsojaa MTV3- ja C More Sport 1-kanavilla. Touko–kesäkuun vaihteessa seitsemällä jääkiekon MM-kisojen Suomi-ottelulla oli yli miljoona katsojaa. Ylen kanavilla kaikkia Suomen kolmea EM-jalkapallo-ottelua seurasi yli miljoona katsojaa – kuten myös MM-hiihtojen huippuhetkiä.

Viihdeohjelmat MTV:n Tanssii Tähtien Kanssa ja Putous, Ylen Uuden Musiikin Kilpailu UMK ja Elämäni Biisi sekä Nelosen Vain Elämää ja The Voice of Finland olivat katsotuimpien ohjelmien joukossa.

Myös tv-uutiset ovat suomalaisten kestosuosikkeja. Ylen ja MTV:n pääuutislähetykset tavoittivat viime vuonna päivittäin yhteensä lähes 2 miljoonaa suomalaista.

Suomen katsotuin kanava oli Yle TV1, joka keräsi 27 prosenttia television katseluun käytetystä ajasta. Seuraavina tulivat MTV3 18 prosentilla ja Yle TV2 13 prosentilla.

Puolessa kotitalouksista maksukanava tai suoratoistopalvelu

Jo puolet kotitalouksista tilaa maksullisia tv-kanavia tai suoratoistopalveluita. Maksullisten suoratoistopalveluiden tilaajamäärä on tuplaantunut viidessä vuodessa. Suosituin suoratoistopalvelu on Netflix, jonka tilaa 30 prosenttia suomalaisista kotitalouksista. 

Yli puolet alle 45-vuotiaiden katselusta kohdistuu suoratoistopalveluiden sisältöihin, kun taas varttuneempi väki katsoo paljon lineaarista tv:tä. 

Kotimaiset suoratoistopalvelut (Yle Areena, MTV-palvelu & C More sekä Ruutu ja Ruutu+) tavoittivat viikoittain kolmasosan suomalaisista, joka on 20 % enemmän kuin toissa vuonna

Tv-vastaanotin on suosituin päätelaite tv-sisältöjen katseluun, 85 prosenttia katselusta tapahtuu televisioruudun kautta. Nuoret käyttävät paljon myös muita päätelaitteita, jo neljännes alle 25-vuotiaiden nuorten kokonaiskatselusta hoituu älypuhelimella. 

Vuoden 2021 katsotuimmat ohjelmat kuukausittain 

Seuraavassa vuoden 2021 katsotuimmat tv-ohjelmat ja -lähetykset kuukausittain: 

Tammikuu: Yle Uutiset 20.30 (Bidenin virkaanastujaisten yhteydessä), 1 278 000 katsojaa, Yle TV1
Helmikuu: UMK-finaali, 1 187 000 katsojaa, Yle TV2
Maaliskuu: MM-hiihdot Oberstdorfissa, miesten 50 km, 1 304 000 katsojaa, Yle TV2
Huhtikuu: The Voice of Finland -päätösjakso, 924 000 katsojaa, Nelonen
Toukokuu: Euroviisufinaali 2021, 1 433 000 katsojaa, Yle TV1
Kesäkuu: Jääkiekon MM-loppuottelu Suomi–Kanada, 2 278 000 katsojaa, MTV3, C More Sport 1
Heinäkuu: Jalkapallon EM-finaali, Italia–Englanti, 1 206 000 katsojaa, Yle TV2
Elokuu: Yle Uutiset 20.30, 22.8., 952 000, Yle TV1
Syyskuu: Tanssii Tähtien Kanssa (12.9.), 1 029 000 katsojaa, MTV3
Lokakuu: Tanssii Tähtien Kanssa (24.10), 1 055 000 katsojaa, MTV3
Marraskuu: Tanssii Tähtien Kanssa -päätösjakso, 1 082 000 katsojaa, MTV3
Joulukuu: Yle Uutiset 20.30 (Linnan juhlien yhteydessä), 1 572 000 katsojaa, Yle TV1

Vuoden 2021 katsotuimmat ohjelmat kanavittain

Kanava Ohjelma Pvm Katsojia
MTV3 Jääkiekon MM, loppuottelu FIN-CAN* 6.6. 2 278 000
Yle TV 1 Yle Uutiset 6.12. 1 572 000
Yle TV 2 Jalkapallon Euro 2020: FIN-BE 21.6. 1 406 000
Nelonen The Voice of Finland 23.4. 924 000
TV5 Jääkiekon Nuorten MM: FIN-SWE 2.1. 743 000
Yle Teema & Fem Tähdet kertovat, komisario Palmu 1.1. 318 000
National Geographic Gordon Ramsayn makuseikkailut 29.8. 276 000
Sub Jäniksen vuosi 20.7. 227 000
Liv Syke 7.4. 139 000
AVA Murha Helsingörissä 17.8. 136 000
Kutonen Snooker: MM-kisat Sheffield 3.5. 133 000
Hero Beck: Asianajaja 27.11. 114 000
Fox Melkein MENSA 23.3. 113 000
Jim Poliisit 2020 10.1. 105 000
Frii Rikokset, jotka muuttivat maailmaa 20.4. 87 000
TLC 90 päivää morsiamena: Maailmalta 1.8. 79 000
Eurosport 1 Snooker: Shoot Out  7.2. 35 000
Paramount Network     Colombiana  6.9. 31 000
Discovery Channel Hunting Atlantis Sicily’s Secrets 24.10. 13 000

* MTV3- ja C More Sport 1 -kanavilla

Katsojilla/katsojamäärällä tarkoitetaan tv-ohjelman keskikatsojamäärää eli katsojien määrän keskiarvoa koko ohjelman keston ajalta.

Lähde: TV-mittaritutkimus, keskikatsojamäärä (ohjelman minuuttiyleisöjen keskiarvo), yli 4-vuotiaat.

Lisätietoja:

Lena Brun, Finnpanel Oy, puh. 020 751 5402, lena.brun@finnpanel.fi

Finnpanel Oy on Kantar TNS Oy:n ja AGB Nielsen Media Researchin puoliksi omistama tutkimusyritys, joka mittaa Suomessa television katselua sekä radion kuuntelua. Toimeksiantajina ovat muun muassa Yleisradio Oy, MTV Oy, Sanoma Media Finland, Discovery Finland, RadioMedia sekä Marketing Finland.